Oma kokemukseni on, että sosiaalista mediaa tulla hyödyntämään enenevissä määrin varmasti myös tulevaisuudessa. Yksityisten henkilöiden sosiaalisten median käyttö ohjaa omasta mielestäni myös yritysten ja järjestöjen sosiaalisen median ratkaisuja. Lisäksi yksityisistä, mutta esimerkiksi jollain tapaa julkisista henkilöistä haetaan väylää yritysten markkinoinnille ja niin sanotulle sosiaalisen median vaikuttamiselle. Toisaalta myös yksityisesten ihmisten paljon huomiota tuomat keskustelut voivat vaikuttaa isommallakin mittakaavalla. Sosiaalisessa mediassa kun asiat leviävät salaman nopeasti ja välillä somessa on ollut nähtävillä myös joukkoviha ilmiöitä. Sosiaalisen median pelisäännöt ja siellä käyttäytyminen ovat asioita joita on tärkeää pitää esillä ja se ei ole kaikille itsestäänselvyys. Oikealla käytöllä some on hyvä väline jakaa tietoa, tehdä ihmiset tietoisemmiksi asioista ja jakaa myös positiivisuutta. On paljon myös itsestä kiinni valitseeko seurata posiitivis- vai negatiivi
Valitsin tässä tehtävässä tarkasteltavaksi Jyväskylän yliopiston sosiaalisen median käyttöohjeen . Ohjeet on lainattu luvallisesti Vaasan yliopiston vastaavasta ohjeistuksesta. Mielestäni pelisääntöjen keskeinen viesti on se, että käyttäjän tulisi käyttää harkintaa ja ns. maalaisjärkeä toimiessaan sosiaalisessa mediassa. Tärkeää olisi muistaa, että sosiaalista mediaa voidaan myös väärin käyttää. Lisäksi on tärkeää muistaa, että esiintyykö sosiaalisessa mediassa yksityishenkilönä vai yrityksen taikka oman työyhteisön edustajana. Sosiaalisessa mediassa on siis tärkeä muistaa, että missä roolissa siellä toimii ja millainen on siinä kontekstissa fiksua käytöstä. Pelisääntöjen laatiminen työ- tai opiskeluyhteisössä on organisaation johdon vastuulla, ja mikäli organisaatiossa on tietohallintopalveluja joko omana tai ostopalveluna niin yleensä he laativat tällaiset ohjeistukset. Pelisäännöt olisi tärkeää käydä läpi henkilöstön tai opiskelijoiden kanssa esimiesten tai organisaation taholta.